maanantai 2. heinäkuuta 2012

Alkuesittely

He heeeei!!!

Täällä huutelee Hanna ja Jyrki, jotka on lähdössä Japaniin muutaman viikon päästä!

Lähtö on 2.8 ja paluu 24.8.

Jännittää jo!!!

Tämä reissu on siis meidän häämatka, johon rahat suurimmaksi osin saatiin häälahjana. Lisäksi on säästetty ja hommattu luottokortit joten ei ihan minimibudjetilla tarvitse lähteä, vaikka ihan kalliimmissa hotelleissa ei asutakaan.

Japani oli jotenkin selkeä kohde molemmille. Ollaan joskus mietitty sinne muuttamistakin, mutta sinne onkin melko hankalaa muuttaa. Vaaditaan business tason japanin kielen osaaminen. Vähintään. Ja me osataan tällä hetkellä ihan perussanoja ja lauseita joita ollaan tarkoituksella kesän aikana yritetty opetella. Joten 3 viikon matka näin alkuun toimii erittäin loistavasti.

Lentojen välissä on yövyttävä Turkissa, mutta ei se haittaa koska sillä sai huomattavasti halvemmat lennot kuin että olisi lentänyt suoraan.

Eli lennot on hommattu, hotellit Japanissa ja Turkissa on plakkarissa, joten niistä ei enää tarvitse murehtia.

Hannan piti hommata uusi ajokortti ja passi nimen muutoksen takia tätä reissua varten. Niiden pitäisi olla valmiit tämän viikon aikana. Onpahan taas yksi huoli vähemmän!

Rahaa on myöskin vaihdettava, ja reilusti, sillä Japanissa useassa paikassa toimitaan edelleen vain ja ainoastaan käteisen voimin. Käteiset tilataan varmaankin tämän viikon lopulla.

Ja kieltä pitäisi opiskella lisää, listata tärkeimpiä nähtävyyksiä, päättää matkustetaanko missä muualla kuin Tokiossa, tehdä alustava pakkaus (Hanna raahaa aina liikaa matkalle mukaan), etsiä adapteri sähkölaitteille.. Eli tehtävää on vielä!!!

Pidetään blogia ajantasalla ennen lähtöä, mutta varsinkin reissussa tämä on kätevä paikka purkaa ajatukset ja kuvat, ettei unohda asioita noinkin pitkän matkan ajalta.

pöhköt

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti